torstai 5. maaliskuuta 2015

Millainen blogi tuottaa?

Olen teille kertonut, että tämä blogini ei ole tuottavin blogini. Itse asiassa tällä hetkellä kolmesta blogistani yksi on tuottavuudessaan aivan ylitse muiden. En tule tässä blogissani paljastamaan toisen blogin nimeä, mutta aihepiiri on yksityiskohtainen ja "klikkaamaan" kannustava.

Blogi, jossa vain kerrot elämästäsi, tuskin tuottaa juuri mitään. Lukijoita on vaikea haalia ja myyntiä on vaikea saada, jos elämäsi ei ole jotenkin poikkeuksellisen mielenkiintoista tai kadehdittavaa.

Harva menestyy bloggaamalla. Jokaisen on mahdollisuus tienata hieman taskurahaa, tai niin kuin itsekin, jopa satasia kuussa. Mutta mikään ei kuitenkaan tule ilmaiseksi.

Jotta blogi tuottaisi, täytyy sinun:

1. Löytää blogillesi aihe, joka kerää lukijoita, ja saat heidät vakuuttuneiksi siitä, että aiheesi on niin mielenkiintoinen, että he eksyvät blogiisi aina uudestaan ja uudestaan. Aihe ei saa rönsyillä liikaa, silloin sitä ei jakseta seurata.

2. Blogille pitää löytää kohderyhmä kenelle kirjoitat. Jos kirjoitat tekstiä, joka ikään kuin sopii kaikille, niin et ikinä löydä tarpeeksi kiinnostuneita lukijoita. Välitä kirjoituksesi tietylle ihmisryhmälle, joka haluaa lukea blogiasi.

3. Ota bloggaaminen tosissasi. Älä usko höpinöitä, että blogi on vain harrastus ja oma päiväkirja. Usko, että blogin voi saada tuottamaan. Toimi ammattimaisesti, ja järjestä aikaa blogin kirjoittamiselle, jos haluat ja uskot, että voit sillä tienata. Jos pidät bloggaamista vain harrasteena, et ehkä jaksa nähdä tarpeeksi vaivaa saadaksesi sen tuottamaan.

4. Tee aikaa bloggaamiselle. Jos kirjoituksia tulee vain harvakseltaan, blogi unohtuu pian. Sinun pitää järjestää muulta elämältä aikaa blogin kirjoittamiseen ja aiheiden valintaan, muuten blogi kuihtuu eikä rahaakaan tule.

5. Kun huomaat, että blogi ei tuota, sinun täytyy muuttaa asioita. Mainoksia pitää vaihdella ajoittain, samoin mainostaa tehokkaasti. Mutta älä mainosta yhtä ja samaa asiaa, vaan vaihtele mainoksia, tutki asioita, ja näe vaivaa. Sama mainos ei yleensä tuota montaa päivää.

6. Ymmärrä myös, että blogi ei tuota tasaisesti. Erittäin hyvien aikojen jälkeen voi tulla huonoja ja toisinpäin. Uskalla muuttua ja muuttaa blogia kysynnän mukaan.

7. Menestyä ei voi ilman työtä. Bloggaaminen vaatii työtä, jos haluat ansaita rahaa. Ilmaiseksi raha ei tule, vaikka itsellänikin blogin osoite on "Helposti rikkaaksi". Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Kaikki vaatii työtä.

Tämä on minulle testi, ansaitseeko bloggaamalla rahaa. Vastaus on: kyllä voi ansaita. Ei välttämättä, mutta jokaisella on mahdollisuudet jos minullakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voita 1000 euron lahjakortti