sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kyselyillä ja kilpailuilla tienaaminen

Mainosten lisäksi lisäansioita voi saada erilaisiin kyselyihin osallistumalla. Itse olen ollut hieman laiska niissä, mutta varsinkin jos vietät paljon aikaa koneella, voin suositella. Summat eivät päätä huimaa, YLEENSÄ olen saanut 30 senttiä - 2 euroa per tutkimus. Lisäksi joistakin saa kotiinsa tuotteita testattavaksi ja saa pitää tuotteen. Sitä kautta mielestäni ihan näppärä tapa tienata pikkuisen ylimääräistä.


Tule mukaan ryhmään, joka muuttaa maailmaa. Nyt sinäkin voit vaikuttaa jokapäiväisiin arjen asioihin - pieniin ja suuriin - liittymällä mukaan TNS Gallupin Forumiin. TNS Gallup Forum muodostuu joukosta kaiken ikäisiä suomalaisia, jotka haluavat kehittää yhteiskuntaamme. Kyselymme ovat suoraa palautetta päättäjille ja luovat perustaa oikeille ratkaisuille. Vastauksesi auttavat kehittämään yritysten asiakaspalvelua ja parantamaan työoloja. Äänesi auttaa kaikkea tuote- ja palvelukehitystä, tuomalla uutta tuoretta näkökulmaa asioihin. Yhteiskunnallisia kysymyksiä ja epäkohtia selvitämme kattavilla mielipidetutkimuksilla. Täyttämällä muutatan tiedon itsestäsi pääset mukaan Gallup Forumiin ja voit osallistua järjestämiimme tutkimuksiin. Tuloksia käytetään päivittäin tuotekehityksen ja päätöksenteon tukena. Anna siis äänesi kuulua useamminkin kuin vain joka neljäs vuosi, Liity ryhmään, joka todella vaikuttaa. Kaikki tämän vuoden aikana liittyvät uudet jäsenet osallistuvat automaattisesti Apple iMac tietokoneen arvontaan.






GlobalTestMarket on maailmanlaajuinen teknologiajohtaja maailmanlaajuisissa kuluttajatutkimuksissa, joita sponsoroi GMI (Global Market Insite, Inc.). Uskomme, että tulevina vuosina kasvava enemmistö kartoitustutkimukseen perustuvasta tutkimuksesta tullaan tekemään Internetin kautta johtuen sen sisältämistä eduista nopeuden ja interaktiivisuuden suhteen.

GlobalTestMarket perustettiin elokuussa 1999 GMI (Global Market Insite, Inc.) jaostona. Tarkoituksena oli kehittää maailmanlaajuinen ratkaisu yrityksille, jotka haluavat suorittaa verkossa tehtävää kuluttajatutkimusta monissa eri maissa. GMI palvelee yli 300 yritystä yli 40 eri maassa.

Haluamme kuulla GlobalTestMarket-jäsenien mielipiteitä ja palkitsemme osallistumisesi.

Emme pelkästään halua kuulla GlobalTestMarket-jäsenien mielipidettä, me myös palkitsemme osallistumisen! Voit kirjautua sisään ilmaiseksi, ja ottaa vastaan Internet-tutkimuskyselyitä ilmaiseksi seuraavista aiheista:



Kaikista kyselyistä maksetaan palkkioita, joko rahana tai lahjakortteina, joten jos sinulla on aikaa vastailla ja kertoa mielipiteesi, nämä kannattavat.


Lisäksi netissä on lukemattomia kilpailuja, joissa oikeasti on mahdollisuus voittaa. Itse voitin ihan vasta erään lehden vuosikerran, ja uskon siis, että suurempiin voittoihinkin on mahdollisuus. Lisäksi näissä ei ole rajoitettu osallistumiskertojen määrää, itse ainakin välillä osallistun tiettyihin kilpailuihin useita kertoja.

Osallistun siis itse myös nykysin näihin kaikkiin kilpailuihin maksimoidakseni omatkin mahdollisuuteni. Harva voittaa, mutta joku aina kuitenkin.
Osallistu arvontaan ja voita 1000€ elektroniikkalahjakortti! Voit käyttää lahjakortin valitsemassasi liikkeessä.
Osallistu arvontaan ja voita 1000€ polttoainelahjakortti! Voit käyttää lahjakortin ABC-, Neste- tai St1-huoltoasemilla.
Osallistu arvontaan ja voita 1000€ lahjakortti tai käteistä!
Osallistu arvontaan ja voita 500€ lahjakortti! Shoppaile H&M-, Lindex- tai Vero Moda -ketjun liikkeissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voita 1000 euron lahjakortti