Kiristyvien korkovähennysten ja tulevien leikkausten tullessa on kyllä pakko alkaa panostaa tähän bloggaamiseen hieman enemmänkin. Kuukausitasolla vähenee tulot varmaan 300 euroa pikkuhiljaa. En aio alkaa kiristämään kukkaron nyörejä vaan aion tienata lisää. Kesän tavoitteet olkoon 500 euroa kuussa ja syksyn 700 euroa kuussa. Kunhan saan blogista säännölliset tulot niin alan myös sijoittaa ne. Vieläkään en ole niin pitkälle päässyt.
Tärkeimpiä tuottojani tässä tienaamisessa näyttelee edelleen affiliateverkostot, jotka tuottavat oikeastaan kaikki lisätuloni tällä hetkellä. Jos haluat lisätietoa, klikkaa tästä ja tutustu affiliatemarkkinointiin. Kyselyihin en kiireiltäni ole vastannut nyt juuri ollenkaan, joten en ole niitä laskenut tuloihin, mutta ne ovat melko helppoa tuloa ja niistä voit lukea lisää täältä. Tavoitteena on kuitenkin blogituotoilla rahoittaa matkat (kesällä etelään, syksyllä Englantiin jne) sekä tuleva kakkosauto. Tavoitteet ovat siis kohtuullisen korkeat.
Eli panoksia on korotettava, mutta ei kesällä. Hyvä idea on kirjoittaa esimerkiksi e-kirja tai lisätä omaa markkinointia. Aika pienillä kikoilla pystyy myyntiä omilla sivuilla kasvattamaan ja tuottoa lisäämään. Itse olen blogannut vasta vajaa 7 kk ja olen tienannut sinä aikana jo yli 2000 euroa pelkästään bloggaamalla. Ei siis turhaa hommaa.
Pienituloisen naisen lisätienestivinkkejä, millä selvitään laskuista, mitä pitää tehdä saavuttaakseen unelmia ilman huikeita tuloja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Tämä sama teksti löytyy sivuiltani, mutta liitän tämän vielä tänne, koska tästä löytyy hyvät affiliateverkostot, joihin ehdottomasti suositt...
-
Tämä on edelleen minulle erittäin utopistinen ajatus, että voisin tämän joskus toteuttaa. Mies ei ole ajatuksesta innostunut, eivätkä vanhem...
-
Aloitin blogien kirjoittamisen syksyllä, ja olen panostanut blogeihin lähes joka päivä, viikonloppuisin taukoa pitäen, yleensä. Melkein joka...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti