lauantai 28. helmikuuta 2015

Avaimet onneen?

Miksi ihan aikuisten oikeasti aloin tehdä tätä tienaamisblogia? Siksi, että halusin tietää, voinko minä itse tienata tällä lailla rahaa, tai voinko ylipäätään tienata enemmän rahaa. Käyn kokopäivätyössä, elän elämän ruuhkavuosia, olen pienten lasten äiti. En ole alkuunkaan materialisti, suurin onni elämässäni on ystäväni, perheeni ja läheiseni, nautin luonnosta. Juu, on minulla iso asuntolaina vuosiksi eteenpäin eikä työni tuota minulle suurta palkkaa. Halusin kokeilla, voinko jollain tapaa ansaita elämääni extraa, onko ylipäätään mahdollista ilman suuren suurta vaivaa saada edes hieman ylimääräistä, joka mahdollistaisi sen pienen luksuksen, mihin palkka ei riitä laskujen ja lainan jälkeen.

Mitä se extra olisi mistä haaveilen? Oikein hulppeilla tuloilla se voisi olla vaikka elämän nauttiminen kesämökillä:



Se unelma ei kylläkaan toteudu köyhän netissä bloggaamalla. Joidenkin bloggaajien unelmana on lopettaa päivätyö kokonaan ja ansaita kaikki tulot netissä blogilla. Olen niin realisti, etten usko sellaisiin summiin.

Ensin ajattelin, että 200 euroa kuukaudessa olisi tähtitieteellinen saavutus. Ensimmäiset kuukaudet tienasinkin vain joitakin senttejä tai euroja, joista tilille ei tullut mitään. Sitten tammikuussa löysin hyvän kampanjan, jota markkinoin aktiivisesti ja tulot olikin melkein 300 euroa ja helmikuulta siis lähes 500 euroa. Minulle siis aivan huipputulos, jonka en usko näin hyvänä pelkällä bloggaamisella jatkuvan. Riippuen toki, löytyykö sopivia kampanjoita, joita markkinoida. Aktiivinen, pitää todella olla. Jos passivoidun liikaa, päivän tulot tippuvat heti noin 0-5 euroon päivässä.

Joka tapauksessa, olen elämästä nautiskelija, en hampaat irvessä joka taholta rahaa vääntävä ammattilainen. Sosiaaliset suhteet ja elämänlaatu sillä saralla on minulle monin verroin tärkeämpää kuin paljonko rahaa omistan. Silti se on pieni kiva lisä. Blogilla tienaamillani rahoilla pystyn nyt rahoittamaan kesän lomamatkani. Ostan ehkä harrastamaani lajiin kunnon välineet. Nämä ovat siis onnistuneen bloggaamisen palkinto kahdelta kuukaudelta. Jollekin ei mitään, minun rahatilanteessani palkinto. Eli kaiken tästä tulleen lasken ylimääräiseksi tuloksi, jonka avulla voin tehdä jotain spesiaalia, mitä en ehkä muuten voisi.

Suurin haaveeni, mitä tämä bloggaaminen ja netissä rahan "tekeminen" voisi minulle tuottaa on elämän ns. leppoistaminen. Jos en olisi niin riippuvainen päätoimen palkkatuloista, voisin pitää elämässä enemmän lomaa tai tehdä lyhyempää työaikaa ja nauttia elämästä. Mutta uskon, että pelkkä bloggaaminen ei siihen riitä, vaan on tehtävä muitakin "töitä" netissä sen ylimääräisen rahan saamiseksi, ja niistä keinoista teille kerron samalla kun itse perehdyn niihin. En ole siis asiantuntija, vaan kokeilija ja tässä viimeisin kokeiluni:


Sijoitin siis 15 euroa Nordnetiin. Tämän pitemmälle en vielä pysty kertomaan juuri mitään, sillä perhe, ystävät, hyvä ruoka, liikunta, elokuvat ja elämästä nauttiminen ovat vetäneet pitemmän korren. Tämä ei ole siis ollut ryppyotsaista hommaa, ja siksi olen ylpeä saavutuksistani. Tulen siis kertomaan, kuinka euroni alkavat tuottaa.

Joka tapauksessa jokainen euro on kohti unelmaa, ja jokainen euro on ylimääräinen, mitä ei tulisi ilman tätä blogien kirjoittamista. Voisi sen rahan ehkä helpommallakin saada, mutta tämä tapa ei rasita!




torstai 26. helmikuuta 2015

Bloggaamisen tavoitteet

Pidetään pahana, jos ihminen bloggaa tienatakseen eikä muista syistä. Itselleni tämä on vähän kuin päiväkirja, sillä haluan itsekin seurata miten saan blogini tuottamaan, ja lisääntyvätkö vai vähenevätkö tuotot ja miten. Eli olen aloittanut kirjoittamisen ihan puhtaasti nähdäkseni, voiko blogilla todellakin saada rahaa. Olen blogannut vasta joitakin kuukausia, joten luulisi, etten ole huipputuloissa, mutta kuitenkin tämän kuun tienestit hipovat viittäsataa euroa, enkä ole yhtään varma, voiko suuntaus olla jatkuva.

Affiliate-markkinoinnissa ei ole mitään taetta siitä, että tuloja tulisi jotenkin tasaisesti, vaan itse pitää olla aktiivinen mainostaja ja markkinoija ja vaihdella kohteita. Suuri määrä mainoksia saattaa myös karkottaa lukijoita, mutta itselläni on kuitenkin tässä alkuun periaate rohkeasti kokeilla eri juttuja, ja katsoa mikä toimii. Ne asiat, mistä saan negatiivista palautetta, on mahdollisuus korjata pikkuhiljaa. Haluan myös katsoa millaiset mainokset toimii. Blogeissani ei ole juurikaan klikkaajille mitään maksullista/nettikauppoja, vaan lähinnä muuta. Eli jos klikkaat jotain, peli on reilu. Saat jotain (esim. Ostohyvitys-saat 10 euron lahjakortin rekisteröitymällä ja minulle tulee muutaman sentin liidipalkkio), tai jos osallistut kilpailuun, esim. Subject: Voita 1700 euroa jokaiselle kuukaudelle puolen vuoden ajan. Kun vastaat kilpailun kysymyksiin, saan muutaman sentin kun näet jonkun mainoksen. Eli minun idea näissä on se, että ainakaan lukijoiden ei tarvitse maksaa yhtään mitään blogini lukemisesta tai neuvoista, vaan hyöty on ennemmin molemminpuolinen.

Mikä on sinun bloggaamisen syy?

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Blogilla tienaamisen haasteet

Jos sinulla ei ole ketään, joka maksaisi bloggaamisesta, joudut tekemään työtä rahojen eteen. Se ei aina ole aivan yksinkertaista, sillä ensin tarvitaan lukijoita. Jossain sanotaan, että lukijoiden määrä on verrannollinen tuloihin, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Sinulla voi olla vaikka 50000 lukijaa, mutta jos kukaan ei ole kiinnostunut mainoksista, mitä mainostat, et tienaa senttiäkään.

Oman blogin markkinointi on myös haastavaa. Blogilistaan kannattaa liittyä heti kun perustat blogin ja markkinoida muutenkin, jos haluat lisää kävijöitä. Jos keskityt pelkkään mainontaan, etkä luo tekstiä, säännöllisiä kävijöitä on vaikea saada. Muutenkin aikaa saattaa kulua paljonkin. Itse väitän, että omiin blogeihini en ole vielä säännöllistä lukijakuntaa saanut ns. tarpeeksi, jatkuvan tienaamisen onnistumiseksi.

Jos sinulla on pieni blogi, niin kannattaa valita yksi mainostaja ensin ja sitten lisää. Kerron vähän affiliate-mainostajista, joista kannattaa valita mieleisensä. Näihin liittyminen ei maksa mitään ja mainoksia saa lisättyä heti, kun on hyväksytty kampanjoihin:

1. TradeTracker

Suomen suosituin. Tällä olen tienannut toistaiseksi LÄHES kaikki, mitä olen tienannut. Kampanjoita on paljon ja hakemukset käsitellään nopeasti. Mainoksia saa lisättyä heti, kun sivusto on hyväksytty. Kun liittyy, saa 10 euron liittymisbonuksen. Maksut saa, kun tuloja on vähintään 25 euroa.

2. TradeDoubler

Paljon hyviä mainostajia. Kampanjoiden hyväksymisessä voi mennä jonkin verran aikaa. Minimimaksu on 50 euroa. Itse en ole vielä tätä kautta tienannut mitään, koska suurin osa kampanjoista on myyntiä, ja olen enemmän keskittynyt mainostamaan asioita, missä ei tarvitse ostaa mitään.

3. Blogfame

Hyviä mainoksia varsinkin muotibloggaajalle, itse en ole tätä kautta mainostanut vielä juuri mitään, olen tienannut kuitenkin hieman.

4. EuroAds

EuroAdsilla olen tienannut toiseksi parhaiten. Pidän tästä erityisesti, koska täältä löytyy paljon kilpailuja ja kyselyitä, joilla tienaa pelkästään mainoksen näyttämisellä, tai uutiskirjeen vastaanottamisella, ja kaiken huippuna hyvät palkinnot voittajille.

Itse pidän pelkkänä plussana jos muutamankin satasen tienaa kuukaudessa, tämä blogi ei ole tehty ohjeiksi, että voisit elättää itsesi pelkästään blogilla. Jos olet taitava kirjoittaja ja hyvä myyjä, varmasti mahdollisuudet on onnistua, mutta itse pidän tätä hyvänä lisätulona muiden tulojen ohella. Mutta kuitenkin niin, ettei tule stressiä, jos seuraavassa kuussa mainokset eivät tuotakaan yhtä hyvin kuin tässä kuussa, vaan kaikki on vaan plussaa.


Kilpailuilla rahoiksi

Oletteko voittaneet ikinä mitään kilpailuista? Minä voitin juuri lehden vuosikerran, mutta harvoin on potti osunut omalle kohdalle. Netissä tulee kuitenkin vastaan jos jonkinlaisia kilpailuita, joihin kannattaa osallistua. Näissä seuraavissa oikeasti HOUKUTTELEVIA voittoja!!

Osallistu kilpailuun ja voita paratiisimatka Malediiveille! Klikkaa tästä

Subject: Saa 10 lentolippua juuri sinne minne haluat Onko matkakuume? Osallistu nyt kilpailuun ja voit voittaa 10 lentolippua! Saat itse valita kohteet! Koko palkinnon arvo on 6700 euroa! Klikkaa tästä ja osallistu



Kilpailuja on joka lähtöön. Näissä on jonkin verran kyselyitä, mutta eivät vaadi tilaamaan mitään, ja voitot olisi ihan mahtavia, jos osuisi kohdalle!

Suomessa suuri joukko haaveilee rikastuvansa lottoamalla, mutta väitän, että suurempi mahdollisuus on näissä kilpailuissakin. Ainakin voittaa luksusta arkeen!

tiistai 24. helmikuuta 2015

Elämän leppoistaminen bloggaamisen avulla - voiko se onnistua?

Kuten olen tässä hehkuttanut, alla on nyt pari hyvää tienaamiskuukautta blogeilla. Parissa kuukaudessa aloittelijalle noin 800 euron tienestit on huippuluokkaa. Epäilen jo nyt, että tämä suunta ei voi jatkua aina näin hyvänä, oikeasti kyseessä on tässä vaiheessa pakko olla aloittelijan tuuri (sekä työnteko ja markkinointi), vaikka tietysti olisi ihan mahtavaa jos esimerkiksi 500 euroa tulisi joka kuukausi bloggaamalla. Todistettavasti se voi tulla, mutta luettuani enemmän blogeja, niin seuraavassa kuussa tienestit voivat olla joitakin euroja. Eli koskaan ei voi luottaa, että jokin mainos tai liidi tuottaa vielä seuraavassa kuussa, vaan mainoksia, markkinointia, on muutettava koko ajan.

Perustin blogit nähdäkseni voiko niillä oikeasti tienata rahaa. En siksi, että tykkäisin kirjoittaa tai että minulla olisi ylimääräistä aikaa. Ja totuus on, että kyllä niillä voi tienata ainakin 500 euroa kuukaudessa, tai sitten ei yhtään mitään. Riippuu yrityksestä, tuurista ja monesta muusta seikasta.

Hienointa olisi tienata, sen verran että oikeaa työaikaa voisi vähentää tai pitää enemmän lomia. Näillä tienesteillä olenkin päättänyt ottaa palkatonta lomaa ja tehdä lomamatkan. Eli täysin epäonnistunut tämä yritys ei ainakaan ollut. Mutta toki haluaisin tämän jatkuvan, mielestäni kuitenkin loppujen lopuksi helppoa sivutuloa, mitä voi tehdä kotona iltaisin vaikka muun homman ohessa.

Ei muuta kuin aihe kuntoon ja mainokset sivuille ja tienaamaan:

Tästä linkistä heti 10 euroa liittymisbonusta! (TradeTracker-Suomen suosituin)

Liity tästä linkistä TradeDoubleriin

maanantai 23. helmikuuta 2015

Bloggaamalla rahaa, mutta uudistumista ja työtä tarvitaan!

Ensimmäiset bloggaamisella ansaitut tienestit napsahtivat tilille tänään.

Olen saanut erittäin hyvän alun tienaamisessa, mutta jotta mainoksilla tienaisi, niitä pitäisi jatkuvasti vaihtaa, mainostaa, markkinoida eri tavoin. Tiedän jo nyt, että tienestini helmikuulta on poikkeuksellisen hyvä, ja tiedän, että loputtomiin tämä ei voi ihan näin helposti jatkua. Eli pitäisi uudistua koko ajan, keksiä jotain uutta, lukijoihin purevaa.

Blogin aihe pitäisi olla lukijoita innostava, jotta lukijoita riittäisi, ja mainosten pitäisi olla innostavia. Ei ole helppoa löytää aihe joka kiinnostaa tarpeeksi pitkään. Aikaa myös menee löytää ostava lukijakunta, eli vaikka markkinoisit paljon, niin silti tienestit eivät välttämättä nouse nopeasti. Huom! VÄLTTÄMÄTTÄ. Itse sain tosi nopeasti pari hyvää kuukautta, mutta olen myös joutunut kirjoittamaan erittäin tiheästi.

Moni sanoo, ettei blogia saisi kirjoittaa vain tienatakseen. Mutta se ei pidä paikkaansa. Hyväkin blogi voi olla tehty täysin ansaintamielessä. Kirjoittamisen syillä ei ole mitään väliä, mikäli vaan aihe on hyvä. Jotkut taas kirjoittavat vain harrastuksekseen, ja se on jokaisen oma asia. Internet on muutenkin niin täynnä mainoksia, että jos meinaat tienata, niin töitä on tehtävä lujasti ja erottauduttava muista jollain tapaa.

Epäilijöille

Olen saanut PALJON epäilyjä, että blogilla en olisi voinut tienata näin paljoa. Sanoin, että minulla on kolmelle blogilleni omat tunnukset TradeTrackeriin, kun en alussa tiennyt, että ne olisi voinut laittaa samaan. Tässäpä siis kaikissa näkyy tämä päivämäärä ja helmikuulta tulevat tulot tällä hetkellä.


Tuon mukaan helmikuulle on tällä hetkellä tulossa 470,83 euroa.
Tämän enempää en koe tarvetta todistella :) vaan olen tyytyväinen.

Voita 1000 euron lahjakortti