Kohti unelmia mennään, pikkuhiljaa, mutta varmasti. Aika on kuitenkin mennyt täysin muihin harrasteisiin kuin bloggaamiseen, kuten harrastuksiin ja ystävien näkemiseen. Eli en todellakaan ole tehnyt kauheasti töitä rahan tulon eteen tässä kuussa ja sen tietysti huomaa. Lähes passiiviseksi tuloksi voin kutsua tämän kuun saavutuksia. Mutta bloggaan ja panostan silloin kun ehdin, vähemmälläkin panoksella tienaa kuitenkin jonkin verran. Aion kyllä skarpata hieman, sillä haaveista en ole luopunut.
Tavoite on vielä jonain päivänä tehdä vähemmän ns. päivätyötä eli lyhyempi työaika on tavoite, ajella myös sillä kakkosautolla, sekä nauttia vapaa-ajasta omalla mökillä. Nuo kaksi ensimmäistä ovat vielä suht helposti saavutettavissa, mökin kanssa vaadittaisiin aikamoista tuuriakin kun talovelkaa on vielä paljon. Mutta unelmia kohti.
Edelleenkin kaikki tuottoni tulevat affiliatemarkkinoinnilla.
Toukokuun saldoni ovat tällä hetkellä kutakuinkin noin:
TradeTracker 96 euroa
AdsNinja 97 euroa
Euroads 52,50 euroa
NetBooster 1,50 euroa (aloitin tämän 2 päivää sitten)
TradeDoubler 0 euroa (jostain syystä TradeDoubler ei minulla tuota....johtunee siitä että muualla hyväksytään hakemukset heti/nopeasti, joten mainoksetkin pääosin muualta)
Toukokuun saldo siis 250 euron hujakoilla tällä hetkellä, mutta ikinä ei lopullista tulosta tiedä. Mahdollisuus on tässäkin kuussa tienata vaikkapa 500 euroa vielä, 11 päivää tehokasta bloggaamisaikaa jäljellä!
Kuitenkin noita hiluja saa ansaittua kohtalaisen helposti, panostamalla hieman uskon yhä, että 500 euroa vaikkapa joka kuukausi, on varsin mahdollinen. Sijoittamiseen pitäisi alkaa myös pikkuhiljaa perehtyä ja laittaa nämä "ylimääräiset" tulot poikimaan!
Ja vielä kertoakseni, ainoa unelmani ei todellakaan ole raha. Materia on minulle kaukana tärkeimmästä, vaan arvostaisin enemmän esimerkiksi vapaa-aikaa, pitkiä lomia, matkustelua, yhdessäoloa perheen ja ystävien kanssa.
Unelmia kuitenkin pitää tavoitella. Itse aloitin 38-vuotiaana pelaamaan jalkapalloa ja pelaan nykyisin joukkueessa ihan ok menestyksellä. Aina kannattaa yrittää!
Pienituloisen naisen lisätienestivinkkejä, millä selvitään laskuista, mitä pitää tehdä saavuttaakseen unelmia ilman huikeita tuloja
tiistai 19. toukokuuta 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Tämä sama teksti löytyy sivuiltani, mutta liitän tämän vielä tänne, koska tästä löytyy hyvät affiliateverkostot, joihin ehdottomasti suositt...
-
Tämä on edelleen minulle erittäin utopistinen ajatus, että voisin tämän joskus toteuttaa. Mies ei ole ajatuksesta innostunut, eivätkä vanhem...
-
Aloitin blogien kirjoittamisen syksyllä, ja olen panostanut blogeihin lähes joka päivä, viikonloppuisin taukoa pitäen, yleensä. Melkein joka...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti