Tämän kuukauden tienestit ovat tällä hetkellä 300 euroa. Eli reilun 300 euron kuukausitienesit on odotettavissa tälle kuulle - toki tilanne voi muuttua viikossa vielä. Periaatteessa pitäisi olla aivan tyytyväinen, sillä alun perin tavoite oli tienata noin 200 euroa palkkatulon päälle bloggaamalla. Kaikki on siis extraa. Mutta nuo 500-800 euron kuukaudet kyllä lisäsivät tienaamisen nälkää, sillä vastoin monien muiden kertomuksia, ainakin alku oli minulle paljon helpompaa kuin olisi luullut.
Vaikka tämän blogin tarkoituksena on kertoa, kuinka opin tienaamaan netissä, kuinka nousen ryysyistä rikkauksiin ja niin edelleen, muistakaa myös, että olen elämästä nautiskelija. Tavoitteena ei ole raataa niska limassa saadakseni paljon rahaa. Ennemmin haave on saada pienellä panostuksella lisää rahaa ja passiivista tuloa, mikä taas auttaisi saamaan lisää vapaa-aikaa, jotta elämästä ehtisi enemmän nauttia. Nyt jo laskeskelisin olisiko minulla tämän bloggaamisen myötä varaa 4-päiväiseen työviikkoon. Ja näillä tienesteillä aika lailla olisi. Mutta toteutanko sen, vai en, en tiedä. Ajattelin katsoa tämän vuoden loppuun. Jos blogituotot nousisivat hitusen, yrittäisin tehdä 4 päiväistä työviikkoa tammikuusta elokuun puoleen väliin. Haluan tämän avulla siis panostaa elämänlaatuun.
Eikö olisikin ihanaa, että olisi enemmän aikaa nauttia tällaisista maisemista?
Miten te muut olette ratkaisseet asian. Elämästä nauttimisen ja tienaamisen? Ja juu, olisi pitänyt lukea vaikka lääkäriksi, älliä ei vaan silloin löytynyt, eli täytyy yrittää nyt vanhempana, lähes nelikymppisenä. Tavoitteena siis passiivinen tulo. Rahaa pitäisi tulla lähes tekemättä mitään. Kirjoittaa silloin tällöin. Katsotaan onnistunko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti